Etusivu
Konferenssin yhteispuheenjohtajan tervehdys
Tällä sivulla annetaan tuoreinta tietoa parlamentin jäsenten osallistumisesta Euroopan tulevaisuuskonferenssiin.
Ensimmäistä kertaa EU:n historiassa kolme EU:n toimielintä ja jäsenmaiden parlamentit kokoontuvat keskustelemaan suoraan EU-kansalaisten kanssa, jotta he voisivat jakaa ajatuksiaan yhteisestä tulevaisuudesta.
Kyseessä on keskustelevaan demokratiaan perustuva alustapohjainen kokeilu, jota me, välittömillä vaaleilla valitut kaikkien eurooppalaisten edustajat, pidämme hyvin tärkeänä. Kansalaisten ehdotuksista keskustellaan konferenssin täysistunnossa. Siihen osallistuu 108 Euroopan parlamentin jäsentä. Kyseessä ei ole pelkkä kuulemistilaisuus, sillä prosessin lopuksi tehdään päätelmät. Näin löydämme yhteisiä vastauksia kansalaisten ajatuksiin, toiveisiin ja pelkoihin.
Konferenssin yhteispuheenjohtajana minulla on kunnia johtaa Euroopan parlamentin valtuuskuntaa. Yhdessä varmistamme, että Euroopan tulevaisuuskonferenssi pääsee vauhtiin, jotta voimme päivittää EU:n 2000-luvulle ja tuoda yhteisen hankkeemme lähemmäksi kansalaisia.

Euroopan tulevaisuuskonferenssi: kansalaiset haluavat EU:lta lisätoimia
2. joulukuuta pidetyssä palautetilaisuudessa EU-instituutiot ja yli 500 kansalaista arvioivat Euroopan tulevaisuuskonferenssin ehdotusten toteuttamista.
Euroopan tulevaisuuskonferenssi päättyi lupaukseen muutoksesta
Tulevaisuuskonferenssin päätöstilaisuudessa EU-toimielimien johtajat lupasivat toimia kansalaisten muutosehdotusten pohjalta.
Lisätietoa
Lisätietoa
Euroopan tulevaisuuskonferenssi: kunnianhimoiset ideat kannustavat sopimusten muuttamiseen

Tulevaisuuskonferenssin täysistunto sai työnsä päätökseen ja hyväksyi ehdotuslistan. Mepit tukevat EU:n uudistamisprosessin nopeaa aloittamista.